Tulossa: SoftOne Palkanlaskenta

Vähemmän palkkahallintoa

GO -tuoteperheen palkanlaskenta on Ruotsissa jo käytössä ja olemme aloittaneet myöskin Suomen palkkojen lokalisoinnin. Järjestelmä kehitettiin tehostamaan palkka-asiantuntijoiden työtä, jotta manuaalinen ja hallinnollinen työ vähentyy, ja he voivat keskittyä ydinosaamiseensa. Ratkaisumme mahdollistaa sen, että palkkoihin kuluu mahdollisimman vähän aikaa. Tämä on mahdollista integroidun palkanlaskennan ansiosta, kun työvuoroluettelon laatimisen jälkeen palkat on jo valmiiksi laskettu. Muussa tapauksessa palkkalaskelmat päivitetään päivittäin automaattisesti ilman, että sinun tarvitsee tehdä mitään. Lisäksi olemme poistaneet perinteisen vuodenvaihteen.

Hyvää palautetta Ruotsista

Palkanlaskennan järjestelmän käyttöönotto on Ruotsissa tuottanut odotettua parempia tuloksia. Kun suurin osa palkoista ollaan laskettu automaattisesti aikajärjestelmässä, palkanlaskennan hallinnollisiin töihin menevä aika katosi miltei kokonaan. Tämä vapautti palkka-asiantuntijoille aikaa keskittyä oleellisimpiin ajatustyötä vaativiin töihin. Automatisoitujen prosessien ansiosta virheet vähenivät, jonka seurauksena myös niiden korjaamiseen ja selvittelyyn kulunut aika väheni huomattavasti.

Palkanlaskennasta helppoa

Palkka voidaan helposti määrittää: Määrä x Hinta = Summa

Haastavin osuus ei ole hinnan määritys (=palkanlaskenta) vaan määrä (=työaikaseuranta), jonka tulisi olla oikein. Tämä määrä saadaan suoraan työaikaseurannasta. Tämä on myös yleisin syy virheellisille palkoille. Virhe aiheutuu useimmiten silloin, kun työvuorosuunnittelu tai seurannan syy on virheellinen, ja tämä hyväksytään huomaamatta sitä. Tehokas palkkahallinto edellyttää työvuorosuunnittelun pitämistä ajan tasalla, jotta aikaraportoinnin automaattinen hyväksyntä toimii oikein.

Ainutlaatuisia toimintoja

Jälkipalkanlaskennassa työntekijä saa palkan, joka olisi kuulunut hänelle, mikäli kaikki tiedot olisivat olleet käytettävissä normaalissa palkanlaskennassa. Järjestelmä laskee automaattisesti korvaukset ja vähennykset. Jälkilaskennassa kustannukset kirjataan automaattisesti päivälle, jolloin ne ovat aiheutuneet. Siksi päivän historialliset kustannukset saadaan aina selville.

Toinen erityisistä toiminnoista on käänteinen tapahtuma. Jos esimerkiksi päivä kirjataan lomapäiväksi ja siltä maksetaan palkka ennen kuin tiedetään, että työntekijä on kyseisenä päivänä sairaana, se muutetaan sairaslomapäiväksi. Molemmat tapahtumat otetaan automaattisesti mukaan valitulle palkkajaksolle.

1
2
3
4
5
1

Palkkalaskelmat voivat olla valmiita, kun olet laatinut työvuoroluettelon.

2

Vähennä tilanteita, joissa miehitys on liian suuri tai liian vähäinen.

3

Järjestä sijainen suoraan mobiililaitteen avulla.

4

Työkaluja osaamispuutteita varten

5

Työntekijä voi sairaustapauksessa ratkaista miehitysongelman ilman että sinun tarvitsee tehdä mitään.

Mitä moduuleita tarvitset?

Miehityksen optimoiminen

Kun miehitys optimoidaan, työvuoroluettelo voidaan luoda automaattisesti esimerkiksi myynnin, työaika- ja muiden omien sääntöjen, toiveiden, osaamisten, taukojen, työtehtävien, saapuvien toimitusten ja sisäisesti suunniteltujen toimenpiteiden mukaan.

Lue lisää

Työvuorojen suunnittelu

  • Suunnittele vakituisten työntekijöiden ja muiden resurssien työvuorot.
  • Selkeä näkymä vedä-ja-pudota-toiminnoilla varustetussa käyttöliittymässä.
  • Miehittämistä odottavat vapaat työvuorot käyvät ilmi selkeästi. Tilaukset on yhtä helppo suunnitella.
  • Jos työvuorosuunnitelmassa asetetaan vaatimukset osaamisalueille ja työtehtäville, ne kohdistetaan käyttävissä olevaan henkilöstöön, joten huomaat nopeasti, onko työvuoroja täytettävä.
  • Selkeä näkymä täydentävään henkilöstöön.

Lue lisää

Aikaraportointi

  • Työntekijät raportoivat ajankäyttönsä suoraan sovelluksessa tai käyttämällä tietokonetta.
  • Digitaalinen kellokortti
  • Raportoitu aika täsmäytetään tehtyyn työaikaan, epämukavan työajan lisään, ylitöihin tai poissaoloihin. Lisäksi sitä verrataan todelliseen työaikasuunnitelmaan.
  • Raportointi projekti- tai kustannuspaikkakohtaisesti.
  • Automatiikka säästää aikaa
    Järjestelmän hyväksyntärutiinit perustuvat automatisoituihin toimintoihin ja pedagogisiin työnkulkuihin, joissa kaikki säädöt tehdään samassa näkymässä. Automaattisen hyväksynnän ansiosta useimmat ajat on hyväksytty jo silloin kun esimies kirjautuu sisään. Kun poikkeamiin keskittyminen riittää, aikaa säästyy runsaasti.

Lue lisää

Palkka

SoftOne Palkka perustuu alusta pitäen pilvipalveluun. Siksi se on käytettävissä missä ikinä oletkin. Lisäksi palkka-ajot sujuvat helpommin, sillä HR-ratkaisumme kaikki osat Työvuorosuunnittelu, Aika ja Palkka toimivat pilvessä täysin integroituina.

Lue lisää

HR-tuki

Liiketoimintajärjestelmä

Myynti, projektit, logistiikka ja taloushallinto.

Lue lisää

SoftOne Palkanlaskennan edut

  • Kaikki ohjataan päivämäärän perusteella – aina oikea palkka

  • SoftOne Työvuorosuunnittelu-, Aika- ja HR-integrointi

  • Tulevaisuuden kannalta varma pilvipalveluratkaisu

  • Integroidaan yrityksesi liiketoiminta-, taloushallinto- tai HR-järjestelmään

  • Voimassaolevan lainsäädännön ja verohallinnon suositusten tuki.

  • Työnantajamaksut ja verotaulukot päivitetään automaattisesti.

  • Helppo lomien hallinta ja lomapalkkavelan kirjaaminen

  • Palkkatarkistusmoduuli

  • Suoritepohjaisten palkkojen tuki

OTA MEIHIN YHTEYS
Puhelin (vaihde): (09) 3507 750
Sähköpostiosoite: myynti@softone.fi

Anna meidän näyttää, mitä mahdollisuuksia SoftOne Palkanlaskentajärjestelmä tarjoaa sinulle.

Onko sinulla kysyttävää SoftOnen HR- ja palkanlaskentajärjestelmästä? Haluatko demon tai henkilökohtaisen konsultoinnin? Ota meihin yhteys tätä kautta, sähköpostitse tai soittamalla.