23.1.2024

Tuoteuutiset

Yleistä

Mobiilisovellus

Mobiilisovelluksen versiopäivitys on aina samana päivänä selainversion päivityksen kanssa.

Huomioi, että päivitys on haettava manuaalisesti mikäli puhelimessa ei ole automaattiset päivitykset päällä.

Oikean asiakkaan valinta uudelle tilaukselle on aiemmin voinut olla hankalaa, jos samalla nimellä on useita asiakastietueita. Asiakashakuun on nyt lisätty laskutus- ja toimitusosoitteet näkyviin helpottamaan oikean asiakastiedon valitsemista. 

Tilauksen ja tarkastusluettelon allekirjoitukseen on nyt mahdollista lisätä nimenselvennös.

Nimenselvennös näkyy myös Kuvat ja tiedostot -osiossa.

Aika/Henkilöstö

Työvuorojen suunitteluun on lisätty uusi työaika-asetus, joka varoittaa työvuorojen liian lyhyestä välistä.

Asetus löytyy toiminnosta Henkilöstö > Asetukset > Yritysasetukset > Henkilöstöhallinnon asetukset.

Mikäli uuden vuoron alkuun on vähemmän aikaa, kuin määritetty tuntimäärä, tulee asiasta varoitus.

Olemme pyrkineet parantamaan aikataulusuunnittelun suorituskykyä. Esimerkiksi oletuksena ladataan vain ne työntekijät, joilla on aktiivinen työsuhde valittuna ajanjaksona. Aiemmin suunnitteluun ladattiin kaikki työntekijät, joilla on ollut työsuhde kuluvan vuoden aikana. Lisäsimme asetuksen, joka mahdollistaa kaikkien kuluvan vuoden aikana työsuhteessa olleiden lataamisen entiseen tapaan.

Talous

Raporttikeskuksen kautta tulostettavat tase- ja tuloslaskelmaraportit saa nyt myös Excel-muodossa.

Mikäli valikossa ei ole Excel-vaihtoehtoa, tarkista että raportin käyttämä järjestelmäraportti on ylläpidettävä järjestelmäraportti. Voit tarkistaa ja tarvittaessa vaihtaa järjestelmäraportin klikkaamalla raporttivalinnan oikeassa yläkulmassa olevaa rataskuvaketta, josta avautuu raportin asetukset.

Ei-tuettujen järjestelmäraporttien perässä on maininta ”poistuva”.

Myyntireskontra

  • Valitun ajanjakson suoritukset on näkynyt Tiliote-raportilla kahteen kertaan. Tämä on korjattu ja suoritukset näkyvät raportilla nyt vain kertaalleen.

Ostoreskontra

  • Ostolaskun tallennuksessa on mahdollista luoda uusi toimittaja tyhjentämällä toimittajavalinta ja klikkaamalla kynäkuvaketta. Uusi toimittaja ei ole tullut ostolaskulle tai näkynyt perustamisen jälkeen toimittajalistauksessa silloin, kun toimittaja on perustettu aiemmin tallennetun ostolaskun tiedoissa. Tähän on tehty muutos ja uuden toimittajan perustaminen toimii myös olemassaolevan ostolaskun tiedoista käsin perustettuna.

Laskutus

Olemme kehittäneet tilauksen laskutukseen uuden, yksinkertaisemman työnkulun. Tarve tilauksen suoraviivaisempaan laskutukseen on tullut yrityksiltä, jotka käsittelevät tilauksia myymälässä. 

Työnkulku vaatii roolikohtaisen käyttöoikeuden Laskutus > Tilaus > Tilauksen tallennus > Suora alustavan laskun luonti [1105].

Uudessa työnkulussa tilausrivien tilaa ei tarvitse muuttaa, jotta niistä voidaan muodostaa kuitti tai lasku. Kuitti/lasku muodostetaan joko valituista riveistä tai kaikista laskuttamattomista riveistä, jos yhtään riviä ei ole valittu.

Tilauksen alalaidasta klikataan painiketta Muodosta lasku/käteismyynti, jolloin tilausriveistä muodostetaan alustava lasku. Alustava lasku avautuu automaattisesti uudelle välilehdelle, jossa se voidaan tallentaa käteismyyntinä tai muodostaa lasku.

Huom! Alustavaa laskua ei muodosteta mikäli tilaus sisältää laskuttamattoman käsirahan tai muun maksuerän, jota ei ole valittu. Käsirahakuitti muodostetaan valitsemalla käsiraharivi ennen Muodosta lasku/käteismyynti -painikkeen painamista. Kun käsirahasta on tehty kuitti, voidaan lopuista tilauksen riveistä muodostaa lasku klikkaamalla Muodosta lasku/käteismyynti -painiketta.

Esimerkki:

Käsirahakuitti muodostetaan valitsemalla tilaukselta käsiraharivi (1) ja klikkaamalla Muodosta lasku/käteismyynti -painiketta (2).

Käsirahasta muodostuu alustava lasku, joka avautuu uudelle välilehdelle. Käsirahasta tehdään käteiskuitti klikkaamalla Käteismaksu-painiketta.

Lopuista tilausriveistä muodostetaan lasku klikkaamalla tilausvälilehdellä Muodosta lasku/käteismyynti -painiketta. Tilausrivejä ei tarvitse valita.

Lopuista tilauksen riveistä muodostuu alustava lasku, joka avautuu uudelle välilehdelle. Lasku muodostetaan klikkaamalla Lasku-painiketta.

Raporttikeskuksen kautta tulostettavien tilausraporttien (esim. lähete, tilausvahviste, tilaukset tuotteittain) raporttirajaukseen on lisätty toimituspäivärajaus. 

Haluttu päivämääräväli annetaan päivämäärärajaus -kenttiin. Rajattava päiväys -valikosta valitaan koskeeko rajaus tilauspäivää vai toimituspäivää.

Huom! Tilaukset, joilla ei ole toimituspäivää, ei tule raporteille toimituspäivän mukaan rajattaessa.

Inventaarin lopetuksessa varastosaldon päivityksessä huomioidaan nyt inventaarin laskennan ja inventaarin lopetuksen väliset varastotapahtumat.

Huom! Inventoinnin ja varastotapahtumien kellonaikaa ei huomioida varastosaldon päivittämisessä kun inventaari päätetään. Inventoidun saldon laskentapäivän varastotapahtumat otetaan huomioon laskennan jälkeisinä tapahtumina. Inventoitu saldo siis katsotaan kyseisen päivän alkusaldoksi, joka on huomioitava inventoidun saldon tallentamisessa.

Varaston arvo valittuna päivänä huomioidaan seuraavilla järjestelmäraporteilla:

  • 341 Varaston saldoluettelo tuotteittain sis. varaston arvon
  • 343 Varaston saldoluettelo tuoteryhmittäin sis. varaston arvon
  • 344 Varastoarvot tuoteryhmittäin
  • 345 Varastoarvot varastoittain

Haluttu arvopäivä annetaan päivämäärärajauksen jälkimmäiseen kenttään:

Laskutus > Varasto > Saldot -toiminnon sarakkeet Keskihinta ja Varastoarvo näytetään mikäli roolilla on käyttöoikeus Laskutus > Varasto > Näytä keskihinta ja varaston arvo varastosaldolistauksessa [1106].

Käyttöoikeus on päivitetty julkaisun yhteydessä kaikille rooleille, joten muutos ei vaikuta sarakkeiden näkymiseen. Mikäli roolilta halutaan piilottaa kyseiset sarakkeet, on roolilta poistettava kyseinen käyttöoikeus.

Tilaukset

  • Järjestelmäraportti 208 Lähete tulostaa vain laskuttamattomat tilausrivit. Ennen raportille tulostui myös laskutetut tilausrivit.

Laskut

  • Laskun tulostus uudella Lasku-painikkeen toiminnolla ei toiminut Firefox-selaimessa. Toiminto on nyt optimoitu toimimaan myös Firefox-selaimella.
  • Käteismaksudialogin vaihtorahan laskentaa on parannettu. Käteinen-kenttään voidaan antaa asiakkaan antama rahasumma, jolloin vaihtoraha näytetään Takaisin-kentässä.

Varasto

  • Varastosaldolistauksen Myyntitilauksilla -saldo ei aina ole päivittynyt tilauksen poiston yhteydessä. Toimintoa on nyt parannettu ja Myyntitilauksilla-saldo päivittyy aina kun tilaus poistetaan.
  • Varastosta oton tapahtumapäiväykseksi tulee laskun päiväys. Aiemmin laskutuksen yhteydessä tapahtumapäiväykseksi tuli kuluva päivä.

Arkisto

Hakutoiminto

Autamme sinua löytämään oikean